sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Saiman synttärit



Löysin Saima Harmajan runokirjan hyvin nuorena tyttönä 
hämäläisen pienen kirkonkylän kirjastosta. 
Hänen runonsa koskettivat minua syvästi jo ensi kerralla. 
Halusin lukea heti hänen kaikki runonsa. 
Ja luinkin, moneen, moneen kertaan. 
Pian osasin ulkoa kaikki hänen runonsa.

Sain kirjastosta luettavaksi myös Saima Harmajan päiväkirjoja. 
Niistä minulle selvisi hänen järkyttävä kohtalonsa.  
Itkin yksinäni, kun ajattelin, että hän oli kuollut jo 23-vuotiaana keuhkotautiin. 
Saima tuli minulle hyvin läheiseksi. 
En kuitenkaan samaistunut häneen, hän oli ikään kuin hyvä ystäväni.

Elämä on tuonut mukanaan paljon asioita, jotka ovat menneet Saiman edelle, 
mutta hän on jollain tavalla kulkenut mukanani nämä vuosikymmenet. 
Viime vuosina olemme käyneet joissakin Saima Harmaja –seuran tilaisuuksissa. 
Muutamana vuonna olemme värjötelleet Taiteiden yönä 
Haaksirikkoisten patsaan luona sateessa ja tuuulessa kuuntelemassa, 
kun seuran jäsenet ovat lukeneet päiväkirjaotteita otsalampun valossa. 
Yleisöä oli vain kourallinen.

Pari vuotta sitten tuli kuluneeksi sata vuotta Saiman syntymästä. 
Juhlavuonna olikin runsaasti tilaisuuksia, mieleenpainuvin Taiteiden yö Talvipuutarhassa, 
jossa kuunneltiin lattialla istuen päiväkirjaotteita ja Uinuva-yhtyeen esittämiä 
Saima Harmajan runoihin sävellettyjä jazzlauluja.

Saiman syntymäpäivänä 8.5.2015 seura järjesti jo 12. kerran 
hautausmaakävelyn Hietaniemen hautausmaalla. 
Kävelyn teemana oli ”Tämän runon haluaisin kuulla”.  
Väkeä oli tullut mukaan suuri joukko, yli sata henkilöä. 
Lauma vaelteli mainion oppaan, Leena Laakson mukana 
monen runoilijan haudalta toiselle. 
Pysähdyimme haudan ympärille kuuntelemaan 
ko. runoilijan runoa Hellevi Härkösen esittämänä. 
Jokainen muisteltu runoilija sai haudalleen ruusun.



Hietaniemen hautausmaalla
Saima Harmajan syntymäpävänä 8.5.2015



Päivi Istala, Leena-Maija Hurme, Leena Laakso ja Hellevi Härkönen


"Kotimatka pitkä lie, ei vastaantulijaa..."
Erna Tauron sävel tuli väistämättä mieleen runoa kuunnellessa.


Leenalla riitti mielenkiintoisia tarinoita kenestä vaan

Muualle haudattujen muistomerkillä muistelimme mm. Edith Södergrania

Saiman haudalla puhalsi kylmä viima mereltä


Hymy oli herkässä Uuno Kailaan Record-besiinin mainosrunoa kuunnellessa

Viimeisenä kohteena oli Olavi Paavolainen



Voiton päivänä hetki karjalaan jääneen isän muistolle



Taiteiden yö Talvipuutarhassa vuonna 2013


Petra Pälmä ja Nicolas Rehn



Uinuva-yhtye





Heta Keskinarkauksen antaumuksellista tulkintaa





Satavuotisnäyttely Päivälehden museossa vuonna 2013


 



Päivi I

Jenni H

Heta K

Hellevi H

 


Näyttelyn päätöstilaisuudessa 2.2.2014 julkistettiin yleisön parhaaksi valitsema 
Saima Harmajan runo. Se oli odotetusti "Rannalla".

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa
tulisit juuri nyt –

(17.3.1930)


Taiteiden yö Haaksirikkoisten patsaalla vuonna 2009



Saiman kotitalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti